Elämä ei tunnu miltään. Suoritan päiviä, kaikki on pelkkää rutiinia, saan aikaiseksikin paljon. Mikään ei kuitenkaan tunnu. Katselen pääni sisäistä tyhjiötä ja yritän löytää sille sanaa. Masennus?

Aloitin lääkityksen uudelleen. En vain muista syödä pillereitäni. En ymmärrä miksi. Töissä muistan antaa lääkkeet kaikille, miksi en sitten muista omiani. Enkö kuitenkaan halua syödä niitä? Väsymys painaa kuin mummolan peitto lapsena. Nousen ja laahustan huoneesta toiseen, siivoan kai. Käyn minuutin välein tarkistamassa tilini saldon - laittakaa nyt jumalauta se palkka tulemaan!!! Katson valokuvia, en tunne mitään. Suljen silmät, en näe mitään.

Miestä kohtaan ajatukset ovat ristiriitaiset. Päivisin haluan häntä, mutta illalla hänen laiskuutensa syö kaiken muun. Hän makaa sohvalla ja minä katselen sekaista kotiamme. Miksei hän tee sille mitään? Joka päivä sama ajatusrata. Ei enää tunteita.