Blogini on ollut tauolla jo yli puoli vuotta. Jokin sai minut palaamaan juuri tänään, mikä sinänsä on mielenkiintoista sillä viime päivät olen kärsinyt totaalisesta ajan puuttesta. Teen asioita, joita on pakko tehdä ja mietin mistä pakko tulee, kuka sen asettaa. Vuoden ajan olen tehnyt töitä kuin mielipuoli (mikä on toki melko kornia ajatellen ammattiani) valittaen kiireestä, joka ehkä osittain on itseni luoma illuusio. Heittäydyin lopulta itsekkääksi ja vaadin huomattavaa palkankorotusta osoituksena työni arvostuksesta. Sain sen - sillä seurauksella, että nyt koen velvollisuutta antaa työlle yhä enemmän aikaa ja energiaa. Minkä kustannuksella? Itseni, perheen? Onnen? Vai onko minusta tullut isäni, joka osaa tavoitella onnea vain työn kautta. Aivan kuin mikään pakonomainen toiminta voisi tuottaa onnea...

Mies lähti ryyppäämään. Niinhän hän tekee aina kun siihen on mahdollisuus. En tiedä miksi asia häiritsee minua. Voisinpa jopa sanoa nauttivani tästä harvinaislaatuisesta yksinäisyydestä. Olenko kateellinen? Ehkä. Olen kai itse ihan samanlainen. Mietin jopa hetken ajan lähteväni itsekin johonkin kuppilaan. Suorastaan briljantti idea, ajatellen huomisen ja koko ensi viikon työmäärää. Onneksi tulin järkiini. Tai oikeastaan en vain jaksanut etsiä mitään päälle pantavaa. Niin, olen toki myös mustasukkainen. Voihan mies vaikka nähdä jonkun kauniin naisen, jonkun joka on jaksanut etsiä päälle pantavaa. Surullista ja säälittävää. En kai koskaan tule pääsemään irti. Voisinko vaihtaa tämän mustasukkaisuuden ja pakonomaisen vertailun johonkin toiseen ikuisuusongelmaan? Tai saisinko rahat siihen kauneusleikkaukseen? Aivan kuin kirurgin veitsi voisi leikata pois psykopatologiani, heh. Niin, mieheni lähtö harmittaa minua myös sen vuoksi, että ihan tosissani pelkään alkoholista joskus tulevan todellinen ongelma suhteessamme. Mitä sitten kun lapset kasvavat isommiksi ja olemme vapaampia lähtemään? Heilummeko kaikki viikonloput baarissa? Näen itseni entistä ryppyisempänä ja riippuvampana laulamassa niitä iänikuisia karaokekappaleita - suosikkiräkälämme valikoima kun ei taida muutamassa vuosikymmenessäkään muuttua.

Möykky rintalastan alla kasvaa. On paettava.