En kestä lasten kiukuttelua. Ei, kyse ei ole siitä että olisin väsynyt tai kyllästynyt tai hermostunut tai vittuuntunutkaan. En kestä sitä. En kykene rauhoittumaan, en hallitse itseäni. Rakkauteni lasta kohtaan häviää, tunnen vain silmitöntä vihaa. En edes uskonut itsestäni löytyvän niin vahvaa vihan tunnetta. Minussa herää peto. Pelkään tuota petoa itsessäni ja voin vain kuvitella kuinka paljon pieni lapsi voi sen edessä pelätä. Puhun ystäville, puhun miehelle, puhun terapeutille, puhun lastenneuvolassa, puhun perheneuvolassa, puhun netissä. Kaikki lohduttavat ja sanovat että jokainen äiti tuntee näin. Kukaan ei siis ymmärrä mitä tunnen.